Tuesday, July 10, 2012

...birthday girl.

Aikaisemmassa postauksessani tosiaan mainitsi, että kävin tänään vähän hankkimassa itselleni lahjoja. Harrastin pitkästä aikaa sitä kauppojen läpikoluamista, sillä yleensä vain pyörähdän pikaisesti katsastamassa osuuko silmään mitään mielenkiintoista. Nyt käsiini osui sekä ihan tarpeellisia asioita, mutta myös turhakkeita.
Aloitetaanpa vaikka niistä ihan tarpeellisista asioista.


Entinen Lumenen meikinpohjustaja on aivan lopussa enkä oikein pidä siitä kovinkaan paljon, sillä se ei nimestään huolimatta pidä ihoani mattana eikä oikein osaa tasoittaakaan ihoa, joten ostin L'Orealin Studio Secrets meikinpohjustusvoiteen. L'Orealin voiteen koostumus on paksumpaa kuin Lumenen, joten voisin ainakin kuvitella tämän toimivan paremmin. Tätä minulla on ollut parisen vuotta sitten ja muistin tykänneeni. Tosin se oli ensimmäinen meikinpohjustusvoiteeni, joten minulla ei ollut paljoa mihin verrata, joten ei muuta kuin kokeilemaan uudestaan!


Suihkusaippua ja kuivashampooni olivat lopussa, joten hankin niille korvikkeet. Juuri tuo kurkkuinen Doven suihkusaippua tuoksuu ihanalle! Minulla ei ole kuiva iho, mutta tykkään, että suihkusaippuat kosteuttavat edes jonkin verran. Doven tuotteisiin olen ollut tyytyväinen, kun taas nyt olin iloinen, että käyttämäni Palmoliven suihkusaippua vihdoin loppui.
Ja tuo Batisten kuivashampoo on esiintynyt tässä blogissa jo monia kertoja. Tykkään. Hoitaa homman hyvin ja tuoksuukin hyvälle. Meinasin kokeilla uudempaa kirsikan tuoksuista versiota, mutta edellisesta kokeilusta jäi sen verran karvas maku suuhun, että parempi pitäytyä näissä vakiotuotteissa. Tajusin, että vihaan kirsikkaista esanssihajua ja -makua, joten tuo kuivashampoo ei välttämättä ole minun juttuni. Ainut huono puoli tuossa Batistessa on, ettei se kestä käytössä kovinkaan kauaa. Minulla on melko paksut ja pitkät hiukset, joten kyllähän sitä tuotetta kuluu.

Sitten niihin turhakkeisiin. Lindexillä oli aletuotteissa ota 3 maksa 2, joten tein kuten käskettiin.


Tämän valkoisen liehukkeen ostin lähinnä kotikäyttöä varten. Meidän asuntomme kuumenee lämpimillä keleillä melkoiseksi infernoksi, joten tämän tyyppiset tunikat ovat mukavia kotivaatteita. Lisäksi materiaali oli vilpoista puuvilla-viskoosi-sekoitetta. Alkuperäinen hinta oli 32,95€, mutta nyt tämän sai puoleen hintaan.


Tämä beige pusero on minusta todella söpö! Omituista miten hempeät värit ovat nyt saaneet minut pauloihinsa, vaikka kevään ja kesän juttu ovat olleet juuri ne kirkkaat ja voimakkaat värit. Noh, mikään fashionista en ole oikein koskaan ollutkaan.


Puserossa oli ihanat pitsiset kaulusmaiset yksityiskohdat ja lisäksi selässä on nappirivistö, jota en tietenkään jaksanut kuvata. Hyvin viktoriaaninen paita yksityiskohdiltaan. Tämäkin pusero oli alunperin 32,95€, mutta nyt puoleen hintaan.


Viimeiseksi ja ilmaiseksi rätikseni hankin tämän valkoisen viskoosipaidan. Kuvassa tosiaan hieman näkyy, kuinka nappirivistö on tavallaan piilotettu. En enää kaupassa edes jaksanut sovittaa, mutta sain silti valittua oikean koon. Kotona paita ei herättänytkään niin hirmuisen syviä ihastumisen tunteita kuin odotin, mutta tuo sopii varmasti tummien farkkujen kaveriksi.


Lindexillä oli vaikka kuinka paljon ihania huiveja, mutta päädyin viimein tähän luonnonvalkoiseen huiviin. Huivista löytyy pitsiä, hapsua ja pampulaa ja tuo on kyllä todellista asusterakkautta. Tämä huivi oli normaalihintainen ja maksoi 14,95€.

Nyt on itselle hankittu synttärilahjoja kerrakseen ja shoppailu saakin nyt rahapussin puolesta jälleen rauhoittua.
Mitäs mieltä olette uutukaisista?

4 comments:

  1. just reminded me that i need to buy dry shampoo

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, I always remember to buy it until I run out :P

      Delete
  2. i love your white kaftan! it's so simple yet beautiful xoxo
    would you like to follow each other?
    A
    xx
    http://epiquemoi.blogspot.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks, I really like too, very easy to wear!
      Sure thing, you have a gorgeous blog, so why not :)

      Delete